29.10.2010 Port Vila – Luganville

Vanair lentää säännöllisesti Santoon, Pekoan lentokentälle, joka on äskettäin hyväksytty kansainväliseen liikenteeseen. Santo on Vanuatun suurin saari, kooltaan noin 4000 km². Luganville, jonka lähellä Pekoan kenttä sijaitsee, on Vanuatun toiseksi suurin asutuskeskus. Se vaikuttaa kuitenkin vaatimattomammalta kuin pääkaupunki Port Vila Efaten saarella. Keskustan liikenne kulkee rauhalliseen tahtiin perjantaina puolilta päivin..

Matkustamme noin 80 kilometriä itärannikkoa pohjoiseen vastikään kesällä kunnostettua ja päällystettyä tietä Lonnoc Beach Resortiin, josta auto oli tullut meitä hakemaan. Majapaikka sijaitsee muutaman kilometrin etelään Hog Harbourista, aivan kuuluisan Champagne Beachin rannan lähellä. Matka sujuu kuulemma nyt tunnin nopeammin kuin aiemmin vanhaa, kuoppaista ja sateiden kuluttamaa tietä pitkin.

On hämmentävältä, kun sileänmusta tie valkoisine ajoratamerkintöineen halkoo lähes asumattoman palmumetsän, vaikka odotukset olivat aivan toisenlaiset. Piikkilangalla aidatun tien varrella näkyy kuitenkin siellä täällä laiduntavaa karjaa, toisinaan suurempinakin ryhminä. Metsän siimeksestä pilkahtaa ajoittain jokunen asumuskin. Reipas iltapäiväkuuro toivottaa meidät tervetulleeksi saarelle.

29.10 … 02.11.2010 Lonnoc Beach. Perillä majoitumme mökkiin numero 2. Ulkoa se on nätin näköinen ja sijaitsee siistissä ympäristössä magnolia-puiden ja kookkaiden kiinanruusujen keskellä. Sisällä on betonilattia, parivuode liian pehmeällä patjalla ja toinen tyyny, joka on sullottu täyteen vaahtomuovimurua ja tuntuu liian kovalta. Pieni pöytä, öljylyhty, kynttilöitä, tulitikkuja sekä verholla eristetty vesi-WC ja pieni suihkutila täydentävät varustelua. Katossa on loisteputki ja seinässä yksi pistorasia. Kylmä vesi tuntui riittävän lämpimältä tässä ilmastossa peseytymiseen ja suihkutteluun. Huomautettuani myöhemmin patjasta sain heti toisen, yhtä pehmeän lisäpatjan. Nyt vajoamme molemmat monttuun parisängyn keskustaa kohti, joten nukkuminen on hieman hankalaa.

Hiljaisuus.
Generaattori sammuu puoli yhdeksältä ja käynnistyy iltapäivisin vaihtelevasti. Aamulla lintujen kuoro herättää miellyttävällä viserryksellään. Eräänä aamuna Pirkko mainitsee lehmien ammuneen yöllä aivan lähellä. Aamulla tutkimme sorkan jälkiä ja jätöksiä seinän vieressä. Ikkunoina on vain tiivis hyttysverkko ja sisäpuolella verhot, joten äänieristystä ei ole lainkaan.

Olemme alkeellisessa majoituksessa, mutta tiesimme mitä odottaa, joten se ei pilaa vierailuamme saarella. Etelä-Kiinan meren rannikolla Perhentian saarella meillä oli vain patja lattialla, mutta yksi upeimmista koralliriutoista aivan vieressä.

Ranta on täälläkin uskomattoman kaunis, mutta resortin edustalla korallit ovat lähes kokonaan kuolleet. Uiminen onnistuu parhaiten rannan alkupäässä, jossa ei ole laavakivijäänteitä jalkojen alla kahlattavana, mutta snorklaus sujuu hyvin koko alueella.

Myöhemmin snorklaamme Champagne Beachin rannalla, jossa on kepillä merkitty koralliriutta ihmeteltäväksi. Siellä näkyy monen muotoisia ja värikkäitäkin pienehköjä koralliryhmiä sekä kaloja muutaman kymmenen aarin alueella. Etäämpänä selällä aallot murtuvat riuttaan, jota olisimme halunneet tutkia tarkemmin, mutta sinne asti olisi mentävä veneellä.

Saapuessamme majoituspaikkaan saimme kuulla, että täällä järjestetään häät lauantaina. Aluksi kuvittelimme sen olevan jokin maksullinen turistiesitys, mutta vähitellen kävi ilmi, että kyseessä olivatkin oikeat häät.

Vihkipari asuu Luganvillessä, mutta he halusivat järjestää seremonian täällä. Vieraita on tulossa noin 200, ja meidät neljä turistia on kutsuttu mukaan! Lauantai oli erittäin kuuma ja poikkeuksellisesti täysin sateeton. Kevyt tuuli toi silloin tällöin helpotusta hiostavaan hääjuhlaan.

Vihkitilaisuus järjestettiin rannalla ja noudatti perinteistä kaavaa, joka sisälsi puheita ja rukouksia. Papin seremonian jälkeen vihkimisen vahvisti vielä pitkällä puheellaan pormestari maistraatin edustajana. Kieli oli paikallista bislamaa, joka kuulostaa muunnellulta englannilta. Siinä on englannin lisäksi sanoja paikallisista alkuperäiskielistä ja väliin myös ranskasta. Luganvillessä kuulin kuitenkin puhuttavan täysin selkeää ranskaakin.

Tilaisuuden musiikista vastasi paikallinen ”String Band”, jonka rytmisoittimena toimi meille erikoinen ”bush bass” – kaikukoteloon kiinnitetty naru, joka kiristettiin puutangolla ja jota näppäilemällä saatiin aikaan bassoa muistuttava ääni.

Vihkitilaisuus pidettiin luonnollisesti ulkona rannalla. Ruokailutilaan oli laitettu vain muutama pöytä hääparille ja heidän läheisilleen. Vieraille oli järjestetty noutopöytä, josta he saivat kerätä annoksensa piharuokailua varten, kun hääpari oli ensin leikannut suuren nelikerroksisen kakun!

Hääateria oli runsas. Maakuopassa muhinutta porsasta ja kalaa. Riisiä, taroa, laplap’ia, salaattia ja vesimelonia. En voinut (jaksanut) maistaa kaikkea. Ruoka kerättiin banaaninlehdelle koriin joka oli käsin punottu ja varta vasten tähän tilaisuuteen. Tämä lautasena käytetty kori käskettiin laittaa roskiin ruokailun päätyttyä!

Illansuussa vieraat palasivat busseilla takaisin kaupunkiin, ja vain muutama jäi yöpymään resortin majoihin.

Seuraavina päivinä ehdimme snorklauksen lisäksi patikoida Blue Holelle, jonka ajattelimme olevan lähellä. Kysyimme vastaantulijoilta tietä, ja heidän mielestään suunta oli oikea eikä paikka ollut enää kaukana. Saman vastauksen saimme kolme kertaa matkan varrella. Kahden tunnin reippaan kävelyn jälkeen, 30 asteen helteessä ja 95% kosteudessa, saavuimme viimein paikkaan, jossa lyhyt polku johti alas rotkoon. Rotkon pohjalla kimalteli idyllinen tummansininen lampi. Pulahdimme virkistävään veteen, joka oli lähes suolatonta ja kirkasta.

Palatessamme seurasimme ohikulkevia autoja toivoen, että bussi ajaisi ohi, mutta näin syrjäseudulla niitä ei näkynyt. Käveltyämme tunnin verran lähelle Hog Harbouria saimme lopulta kyydin ystävälliseltä ohikulkijalta..

Tiistai 02.11.2010

Illalla lensimme takaisin Port Vilaan tuttuun majapaikkaamme Anabrun mäelle. Loppupäivinä vierailimme National Cultural Centre museossa ja ajoimme Melen lähelle kulttuuri- ja perinnepuistoon, jonka pitkä nimi on ”The Secret Garden Outdoor Culture Centre and Nature Reserve”. Puistosta löytyi paljon kiinnostavaa nähtävää Vanuatun tavoista, kulttuuriperinteistä, kasveista ja eläimistä sekä kuvia ja tekstejä, joten pari tuntia kului retkellä nopeasti.

Valmistaudumme palaamaan Fjille ja jatkamaan sieltä Tongalle pesemällä pyykkiä ja päivittämällä nettisivut. Soneran matkapuhelinyhteydet eivät toimi täällä, ja internet-yhteyskin on tuskastuttavan hidas. Toisinaan Soneran palvelin ei vastannut lainkaan.