PALLON YMPÄRI 2010

Oahu

15.10.2010 Honolulu

Honolulun kentältä selvittiin Waikikin puolelle Niu kadun Monarch hotelliin. Huone vastasi ennakkokäsitystä. Toimiva ilmastointi, leveät sängyt, jääkaappi, mikro, kahvinkeitin, TV, säilytystilaa riittävästi ja kulmauksessa pyöreä pöytä ja pehmustetut tuolit. Sähköadapterikin löytyi respasta, nyt saadaan jo kaksi laitetta yhtä aikaa lataukseen.

Hotel sign

Honolulu, lauantai 16.10

Nettisivujen päivittämiseksi on oma koneeni saatava verkkoon ja se ei täällä onnistu. Maksusta saan kyllä luettua sähköpostini aulan koneella. Etsin kaupungilta paikan josta saan WiFi-yhteyden. Kirjakaupan kahvila mainostaa ilmaista yhteyttä asiakkaille niinpä testaan sen.

Ruokapaikkojen ja bussireittien selvittelyyn ei vielä lauantai päivä riittänyt. Jotain sentään selvisi. Ala Moana’sta löytyi tuttu pikaruoka-alue. Kolmentoista vuoden jälkeen yhä laajentuneena kuten koko ostoskeskuskin jota mainostetaan maailman suurimpana. Sieltä pitäisi myös kysyä edullista bussikorttia mutta se on avoinna vain ma. – pe. Yritämme maanantaina uudelleen.

Sunnuntai 17.10.

Päivällä opettelimme kävelyreittiä Ala Moanaan. Mennessä osasimme sinne melkein suoraan mutta paluumatkalla jo missasimme ja käännyimme ennen kanaalia liikaa vasemmalle. Kartta pitäisi näin alkuun olla aina mukana.

Ajoimme #42 bussilla Pearl Harbor’iin, jossa 7. joulukuuta 1941 suurin osa amerikkalaisten Tyynenmeren sotalaivastoa tuhoutui japanilaisten kuuluisassa ilmahyökkäyksessä. USS Arizonan hylyn päälle on pystytetty hautamuistomerkki taistelussa menehtyneille yli 2000 merimiehelle. Se on valkea halli jonne yhteysalus kuljettaa vierailijoita tasaiseen tahtiin.

Palasimme hotelliimme iltapäiväkahville, täydensimme jääkaappia ja lopun päivää lepäilimme. Kauailta ostamamme ”Kona” paahtimon kahvi on todella minunkin mieleen, eikä se tunnu lainkaan kitkerää kuten mielestäni kotimaiset, silti kunnon kahvin maku tallella. Illalla käveltiin Waikikin alkupäähän parin tunnin lenkille kaasusoihtuja katsomaan ja ruokailemaan.

Kamehameha I statue

Maanantai 18.10

Tänään oli kaupungin virasto auki mutta he eivät voikaan myydä varsinaista ”Senior Card” bussikorttia. Asia hoituu lentokentän lähettyvillä sijaitsevassa bussikeskuksessa jonne pääsee ”A” tunnus bussilla. Maksoimme siis 2x 2,5 $ normaalihintaisen lipun päästäksemme sinne; 13 vuotta sitten kertalippu maksoi 1$ ! Perillä homma hoidettiin 5 minuutissa. Tarvittiin vai passi ja 10$ että sai kuvallisen kortin joka on voimassa 4 vuotta! Vielä 5$ niin saa ”OCT 10” merkityn pienen ”stikkerin” joka liimataan kortin nurkkaan kertomaan että lokakuun voin ajella vapaasti koko saarella. Täällä on muuten sama hinta $2,50 jos ajat vain pysäkin välin tai matkaat saaren toiseen päähän (85 km) !

Paluumatkalla hyödynsimme juuri hankittuja kortteja ja jäimme bussista Chinatown’iin syömään, tutustumaan alueeseen. Sitten ajettiin muutaman pysäkin päähän Iolani-palatsin kulmalle. Se on Hawaiin viimeisten monarkkien asuinpalatsi, nykyään matkailunähtävyys. Kamehameha I:n patsas on vastapäätä kadun toisella puolella. Siinä vieressä on myös virastokeskus ja posti josta voimme lähettää muutaman kortin.

FoodCourt

Tiistai 19.10

Ala Moanan Food Court (Makai Market) on paikka jossa on suuri valikoima fast-food kauppiaita. Käymme useana iltana nauttimasta sen antimista.

Tänään saimme päivitettyä sivut Honolusta ensi kerran. Ala Moanan ostoskeskuksessa, kirjakaupan kahvilassa, toimi ATTn langaton (ja suojaamaton) verkko takkuilematta. Otimme kahvit ja päivitämme sivut ja luemme postit.

Kewalo Basin Harbor
Waikiki Beach

20.10 – 23.10

Kolmen päivän aikana on saari suunnilleen kierretty Hanauma Bay’tä lukuun ottamatta.
On kävelty ja kuvailtu Waikikin rantoja ja puistoa, kierrelty Downtown’issa Aloha Tower’in ja Ward Centerin kulmilla.

Surfboards

Eilinen retkemme vei pohjoisosaan Waimea laaksoon ja Waimea Beach uimarannalle. Sain siellä selkääni odottamattoman suuren kaatuvan aallon joka heitti rannalle ja täräytti niskanikamat sellaiseen kuntoon että tuntuu vieläkin. Toivottavasti omat lääkkeet auttavat kuntoutumaan. Muuten hienoa hiekkadyyniä ja puhdasta vettä.

Haleiwa house

Haleiwan taajama, pikku kaupunki, oli mielenkiintoinen pysähdyspaikka ennen Waimeaa menomatkalla pohjoiseen. Siellä on vielä vanhempaa perinteistä Hawaijilaista rakennustyyliä nähtävillä. Tie on kapea ja ruuhkainen kun surffarit pyrkivät pohjoiseen rannoille lautoineen.

Dole’n ananasfarmilla olimme vierailleet aiemmin 13 vuotta sitten. Tällä kertaa tyydyimme vain ohimennen ihmettelemään silmänkantamattomia peltoja.

Hula-dance
Fireman

Keskiviikko päivänä teimme retken Saaren pohjoiskulmalle Polynesian Cultural Center’iin.
Se on laaja alue jossa esitellään erilaisissa ”teema-kylissä” Tyynenmeren alueen vanhoja perinteitä, rakennuksia, työtapoja, tansseja, kulttuuria yleensä, hyvin mielenkiintoisesti. Tapahtumat on rytmitetty alueittain puolen tunnin välein alkaviksi. Osallistuimme siellä myös ”Ali’i Luau” perinne-illalliselle noin tuhannen muun turistin keralla.

Tänään lauantaina on sitten pyykkipäivä ja illalla pakataan. Aamulla klo 5:30 taas kentälle ja 8 h lento Fiji’lle jossa yövymme ja jatkamme aamulla Vanuatulle Port Vila’an.

Lento lähtee 24.10 klo 08:10 ja on perillä 25.10 klo 13:55 vaikka matkaamme vain 7h 45 min!
”Menetämme” yhden päivän kalenteristamme. Ylittäessämme siis päivämäärärajan idästä länteen päin vaihtuu samalla päivämäärä.